perjantai 5. helmikuuta 2016

Johtopäätökset

Tutkimuksemme alkaa olla lopuillaan, ja nyt päätimmekin jakaa teille tutkimustuloksemme ja johtopäätökset tutkimusongelmastamme.
Tutkimusongelmanamme oli siis ”Onko biojätteen kerääminen hyödyllistä?”. Hypoteesinamme oli että kyllä on. Olemme tutkimuksemme aikana tutkineet paljon niin biojätteestä kuin sen keräämisestäkin aiheutuneita hyötyjä ja haittoja. Vaikka haittapuolia on tullut niitäkin melko monta, on silti hyötyjä tullut niin paljon, että voimme sanoa biojätteen keräämisen olevan hyödyllistä, etenkin ympäristön kannalta katsottuna.
Biojätteen keräämisestä on todella paljon hyötyä, sillä jo pelkästään sen kerääminen pois sekajätteen joukosta estää sen mätänemisestä kaatopaikalla aiheutuvien kaasujen pääsyn ilmakehään. Lisäksi sitä voidaan hyödyntää siitäkin vielä eteenpäin, esimerkiksi hyväksi kasvualustaksi kasveille ja erilaiseen energiantuotantoon. Kaikkein eniten hyötyä siitä olisi, jos kaikki keräisivät biojätteensä omaan kompostoriinsa, jolloin säästyttäisiin myös sen kuljetuksesta aiheutuvilta päästöiltä.
Hypoteesimme osui siis oikeaan, ja biojätteen kerääminen on hyödyllistä.


- Anni, Samuel ja Martta