Tutkimuksemme keskeinen käsite on biojäte. Tähän lyhyeen postaukseen selitimme vain mitä se ylipäätään tarkoittaa:
Biojätteeksi lasketaan kaikki kompostoituvat jätteet, joihin kuuluvat mm. ruoantähteet, talouspaperit, munakennot, sekä puiset käsittelemättömät tavarat. Biojäte on aina peräisin eloperäisistä raaka-aineista, ja se on maatuvaa.
- Anni, Samuel ja Martta
maanantai 25. tammikuuta 2016
Keräysmäärät
Olemme nyt tutkineet biojätteen keräämisen hyötyjä ja haittoja. Tähän blogitekstiin selvitimme biojätteen keräämistapoja sekä sen keräysmääriä.
Biojätettä voi kerätä omaan kompostiin. Valmis kompostista tullut kompostoitunut biojäte on hyvää moneen käyttötarkoitukseen. Esimerkiksi lannoitteena ja kasvualustana on kompostoitunut biojäte aivan loistavaa.
Biojätettä ei ole pakko kerätä omaan kompostiin, vaan monissa paikoissa on yleinen biojäteastia. Biojätteet voi viedä ruskeisiin kierrätysastioihin. Myöskin monissa kerrostaloissa on biojätteelle omia kierrätysastioita.
Biojätettä pyritään keräämään Suomessa mahdollisimman paljon, sillä kerättynä ja kierrätettynä siitä saa erilaisia hyötyjä, kuten olemme aiemmin todenneet. Biojätettä kerätään Suomessa jätteistä toiseksi eniten. Suomen yhdyskunnissa syntyvistä biojätteistä kerätään noin 13 % (HAMK:n tutkimus 2014).
Martta, Samuel, Anni

lauantai 23. tammikuuta 2016
Biojätteen keräämisen haitat?
Viimeksi keräsimme ylös hyviä asioita, joita biojätettä keräämällä voisi saavuttaa. Tähän päätimme sitä vastoin etsiä negatiivisia asioita, jotka liittyvät biojätteen keräämiseen.
Biojätteen kerääminen voi aiheuttaa huolta jo lompakollekin, sillä biojätteen keräysmaksut ovat melko suuria. Lisäksi on vedottu siihen kuinka paljon ylimääräistä vaivaa erilliskeräys aiheuttaa. Myös biojätteen houkuttelemat kutsumattomat vieraat, kuten banaanikärpäset voivat aiheuttaa päänvaivaa. Muutenkin biojätettä pidetään usein likaisena ja epähygieenisenä, ja se tuottaa myös hajuhaittoja.
Sen lisäksi biojätteen kerääminen aiheuttaa pakokaasua, jos jäteauto hakee kerätyn biojätteen, kuten monissa asumisyhteisöissä toimitaan. Pakokaasu taas aiheuttaa suuria haittoja niin ympäristölle kuin ihmisen terveydellekin.

Biojätteen keräämisen hyödyt?
Olemme lähiaikoina ahkerasti tutkineet aihettamme; "Onko biojätteen keräämisestä hyötyä?". Tähän listasimme mahdollisia hyötyjä, joita biojätteen keräämisellä voidaan saada.
Biojätteen keräämisestä näyttäisi vahvasti olevan edes jotakin hyötyä, sillä jopa EU on tehnyt direktiivin tavoitteenaan vähentää sekäjätteen sekaan joutuvan biojätteen määrää.
Biojätettä voidaan erikseen kerättynä hyödyntää mm. mädättämällä mullaksi tai valmistamalla biopolttoaineeksi. Lisäksi biojätettä polttamalla saadaan tuotettua lämpöenergiaa jota hyödynnetään mm. Turussa jossa se päätyy tuottamaan kaukolämpöä.
Mullaksi mädättämisessä saadaan tuotettua erittäin ravinteikasta maaperää, ja myös siinä syntyvää metaania saadaan hallitusti käytettyä apuna energiantuotannossa. Kaatopaikalla metaanin syntyminen kun on yksi suurimmista ilmaston lämpenemisen aiheuttajista koko maapallolla.
Biopolttoaine valmistetaan sekoittamalla biojätteistä valmistettua bioetanolia tavallisen bensiinin sekaan, jolloin biopolttoaineella kulkeva auto kulkee osittain oikeasti biojätteiden voimalla.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016
Tutkimusaineistoa
Olemme jo aloittaneet tutkimuksemme aineistonkeruun, ja tähän olemmekin keränneet löytämiämme lähteitä, joita aiomme käyttää tehdessämme itse tutkimusta:
- https://fi-fi.facebook.com/kykyryhma/posts/676411022375296
- http://www.rosknroll.fi/@Bin/2019170/Bioj%C3%A4tteen%20elinkaarianalyysi%20korjattu%2015%206%202010.pdf
- http://www.stormossen.fi/Jatteen_hyotykaytto
- http://yle.fi/uutiset/biojatteiden_keraaminen__kannattavaa_vaiko_ei/6845044
- https://asiakas.kotisivukone.com/files/biolaitosyhdistys.palvelee.fi/Romantschuk_2015.pdf
- http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/biojatteen-hyotykaytto-lisaantymassa/1957476
- http://www.vimelco.fi/fi/ajankohtaista/125-biojatekierratys
- http://yle.fi/uutiset/selvitys_biojatteen_erittely_ei_kannata/5628701
- http://www.kiertokapula.fi/kiertokapula/vuosikatsaus-2014/jatteiden-vastaanotto-ja-kasittely/biojatteen-kasittely/
- http://www.st1.fi/uutiset/tiedotteet/13190

Viime viikolla lähdimme kyselemään myös muutamilta alan ammattilaisilta tietoa aiheesta. Saimme vastauksia ainakin näiltä henkilöiltä. Henkilön perään mainittu myös hänen edustamansa yritys.
Liisa Sivusaari/Kiertokapula Oy
Christoph Gareis/HSY
- Anni, Samuel ja Martta
Tutkimuksemme on vielä kesken, eli listalle saattaa tulla ilmestymään vielä muutamia uusiakin lähteitä tutkimuksen edetessä.
- Anni, Samuel ja Martta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)